Mindblown: a blog about philosophy.

  • JoTeLa laulaa Valamon luostarissa 27.-28.2.

    JoTeLa laulaa Valamon luostarissa 27.-28.2.

    Johannes Teologin Laulajat laulavat vigilian ja liturgian ristinkumartamisen sunnuntaina Valamossa. Luostarissa vierailee tuolloin koko Amerikan ja Kanadan metropoliitta Tiihon. Palvelukset toimittavat KP arkkpiispa Leo sekä vierailevan piispan seurue. Lauantain vigiliassa veisaavat JoTeLan miehet ja sunnuntaina koko kuoro. Liturgia lauletaan Pekka Attisen liturgian sävelmin.

  • Tallessa on!

    Tallessa on!

    Johannes Teologin Laulajat tallensi Pekka Attisen liturgian Valamon luostarissa 21.-24.1.2016. Äänitteen tekemisen aikana paukkui -32 asteen pakkanen ja kirkko oli ehtinyt jäähtyä jo melkoisen viileäksi, +12 astetta. Hyvin pukeutuneena selvisimme kuitenkin hyvin eikä kukaan vilustunut. Kiitos Varosen Ritalle, joka rankasta flunssasta huolimatta jaksoi pitkän äänitysrupeaman tuottajan tehtävässä sekä Heinosen Matille pitkäjänteisestä äänitystyöstä. Liturgia on ensimmäinen,…

  • Konsertti Joensuussa 9.12.2015. Huom! Konsertin alkamisajankohdan vahvistus

    Konsertti Joensuussa 9.12.2015. Huom! Konsertin alkamisajankohdan vahvistus

    Kuoromme konsertti alkaa tänään 9.12.2015 klo 19.00 Joensuun ev. lut. kirkossa. Olette kaikki lämpimästi tervetulleita. Vahvistamme tämän, koska Karjalaisen menovinkeissä konsertin ajankohdaksi oli tänään mainittu klo 18.00.

  • Nyt sitä taas saa!

    Nyt sitä taas saa!

    Täyttyköön kaikki ilolla, sillä kuoromme joululevyä on taas saatavilla. Nopeasti loppuunmyydystä levystä otettiin uusintapainos ja sitä on saatavilla kuoron äänitemyynnin kautta. Äänitteitä on saatavana myös seurakuntien kirkollisten tuotteiden myyntiin aiempaan tapaan. Tänä vuonna julkaistu kiitosakatistos sopii erinomaisesti joulumuistamiseksi. Sen tuotto menee suoraan Filantropian hyväntekeväisyyskohteisiin. Tuotetta on saatavilla Filantropia ry:ltä. http://filantropia.fi/ajankohtaista/item/286-kiitosakatistos-on-laulettu-levylle

  • ”Täyttyköön kaikki ilolla” -joulukonsertti Joensuun ev. lut. kirkossa

    Johannes Teologin Laulajat päättää syyskauden konsertit keskiviikkona 9.12.2015, klo 19.00, Joensuun ev. lut. kirkossa alkavalla konsertilla. Konsertti koostuu pääasiassa joulunajan uusista ortodoksisista sävellyksistä. Tämän konsertin erikoisuutena ovat otteet kuoron tulevalta äänitteeltä. Pekka Attisen (1885-1956) vuonna 1936 säveltämä liturgia on erittäin harvoin esitetty ja kokonaisuutta ei ole tallennettu koskaan. Kuitenkin kyseessä on ensimmäinen alunperin suomen kielelle…

  • Konsertteja joulupaaston aikana

    Konsertteja joulupaaston aikana

    Johannes Teologin Laulajat konsertoi joulun alla Tampereella ja Jyväskylässä 21.-22.11.2015. Konsertit sisältävät musiikki Kristuksen syntymäjuhlasta sekä yleisiä veisuja liturgiasta. Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi kuuntelemaan. Konsertit pidetään Tampereella la 21.11. klo 16.00 Nikolainsalissa, Tuomiokirkonkatu 27, ja Jyväskylässä su 22.11., klo 14.00 ortodoksisen seurakunnan juhlasalissa, Rajakatu 39. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Ohjelmaa myydään erikseen. Kuoro laulaa konserttien…

  • Ai niin… oltiinhan myö täälläkin

    Ai niin… oltiinhan myö täälläkin

    JTL osallistui Itä-Suomen yliopiston Filosofisen tiedekunnan järjestämään Nenäpäivän konsertti toista kertaa. Carelia-sali oli täynnä! Iloitsemme jälleen tilaisuudesta musisoida yhdessä oikeasti tärkeiden asioiden puolesta sekä kiitämme filosofista tiedekuntaa kaikista järjestelyistä. Ehkäpä konsertti muodostui jo ”perinteiseksi” ja voihan se olla tässä vaiheessa ainakin perinteeksi muodostuva.

  • Uusia laulajia syksyllä 2015

    Johannes Teologin Laulajat edustaa ortodoksisen kirkkomusiikin koulutusta Itä-Suomen yliopistossa. Sen laulajat ovat pääasiassa kirkkomusiikin opiskelijoita sekä kuorolaulun kokeneita harrastajia. Kuoroon otetaan uusia laulajia lukuvuosittain ja joskus myös lukukausien välissä. Tänä vuonna uusia laulajia otetaan ainoastaan nyt syksyllä!  Kuoro tekee tammikuussa 2016 uuden äänitteen. Mikäli haluat olla mukana toteuttamassa sitä, lähde liikkeelle! Tarjoamme  unohtumattomia elämyksiä sekä…

  • Uusi äänite julkaistiin kirkkopäivillä Lappeenrannassa!

    Uusi äänite julkaistiin kirkkopäivillä Lappeenrannassa!

    Kiitosakatistos on uusin kuoron laulama äänite, joka julkaistiin kirkkopäivillä Lappeenrannassa viime viikonvaihteessa. Äänite sisältää kiitosakatistoksen Jumalalle luettuna ja laulettuna liturgisessa muodossa. Palveluksen laulavat Johannes Teologin Laulajien opiskelijat yhdessä isä Mikko Sidoroffin kanssa. Äänitteen kustantajana toimi Filantropia ry ja  tuotanto tehtiin painatusta ja masterointia lukuunottamatta talkootyönä. Kiitosakatistos on upea teksti ja se toteutuu levyllä siinä muodossaan…

  • Kuoron kuulumisia kesäkaudelta ja intro tulevaan syyskauteen

    Kuoron kuulumisia kesäkaudelta ja intro tulevaan syyskauteen

    Hyvää loppukesää ja tulevaa kautta! Tässä tulevat terveiset kevätkauden jälkeiseltä retkeltä Lintulan luostarin 120-vuotisjuhlaan 24.5.2015. Kuoro osallistui juhlaliturgiaan, jonka johti seminaarin Jaakko, esiintyi sadekuurojen virkistämässä  päiväjuhlassa ja juhlan päätteeksi lauloi Helluntain ehtoopalveluksen, jossa luettiin nk. polvirukoukset. Lämmin kiitos luostarille sekä Äiti Igumenialle kutsusta tulla juhlaan! Tulevan syksyn harjoittelukausi alkaa reilun kuukauden kuluttua 14.9.2015. Syyskauden ohjelmassa…

Got any book recommendations?