Kategoria: Yleinen

  • Levy tulossa

    Levy tulossa

    Kuoro nauhoittaa uuden äänitteen lokakuun alussa Valamon luostarissa. Tavoitteena on, että levy ehtii markkinoille loppuvuodesta. Asiasta tiedotetaan myöhemmin.

  • Uudet nettisivut

    Uudet nettisivut

    Ortodoksisen kirkkomusiikin opiskelijoiden kuoron uudet nettisivut on aukaistu! Sivuille tulee myöhemmin kuvaa ja ääntä menneistä konserteista sekä tietoa tulevista. Seuraa tilannetta. Syksyn osalta päivittyvät piakkoin! Kuva: Ortodoksi.net

  • Joensuun yliopiston ortodoksinen kuoro vaihtoi nimeä

    Joensuun yliopiston ortodoksinen kuoro vaihtoi nimeä

    Joensuun yliopiston ortodoksinen kuoro vaihtoi sääntömääräisessä kevätkokouksessa nimensä Johannes Teologin Laulajiksi. Kuoro toimii edelleen yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston ortodoksisen teologikoulutuksen kanssa, mutta koska yliopiston nimi viittaa kampuksiensa kautta kolmeen paikkakuntaan, päätettiin valita paremmin kuoron kotipaikkaan identifioituva nimi. Se viittaa ortodoksisen seminaarin kirkon nimikkopyhään, pyhään Johannes Teologiin. Ortodoksisessa seminaarissa opiskelijat suorittavat mm. liturgisia harjoituksia eli aktiivista laulamista…