Vuosi: 2015

  • Kirkkomusiikkia opiskelemaan?

    Itä-Suomen yliopistossa on meneillään hakuaikaa ortodoksisen teologian opintoihin. Mukana on myös kirkkomusiikki, jota opiskellessaan pääsee mukaamme laulamaan. Älä emmi, jos ortodoksisen kirkkomusiikin tekeminen kiinnostaa Sinua, vaan laita paperit pian kuntoon, sillä hakuaikaa on jäljellä vain 9.4.2015 saakka. Jos olet jo tehnyt soveltuvan esim. musiikinalan korkeakoulututkinnon tai amk-tutkinnon, voit hakea myös erillisvalinnan kautta suoraan maisteriopintoihin. Silloinkin…

  • Ootko altto? Muutkin kuoroäänet käy!

    Johannes Teologin Laulajat aloittaa uuden kauden myötä myös uuden projektin. Nyt olisi oiva tilaisuus ottaa yhteyttä, jos olet kiinnostunut kuorolaulusta. Tarjoamme laadukasta kuorolaisseuraa, hienoa musiikkia ja unohtumattomia elämyksiä musiikin parissa. Edellytämme sinulta hyvää nuotinlukutaitoa ja sävelkorvaa sekä iloista otetta kuorolaulusta. Tule mukaan. Aloitamme harjoittelun 12.1.2015. Kuoro tarvitsisi pitkästä aikaa lisäystä erityisesti alton riveihin. Toki muihinkin…